lauantai 18. joulukuuta 2021

Hurjan hauskaa hurjastelua – karting-elämykset vertailussa


Karting-radalta ei vauhtia, kilpailuhenkeä ja hauskuutta puutu! Kenen kanssa sinä haluaisit lähteä karting-radalle kisaamaan? Karting on siitä hauskaa puuhaa, että sitä voi harrastaa niin yksin kuin myös yhdessä.

Hauskaa hurjastelua yksin tai yhdessä

Karting on mitä mainioin aktiviteetti yhdessä perheen, kavereiden tai työporukan kanssa. Polttareissa ja virkistyspäivissä karting toimii erinomaisena ohjelmanumerona. Karting-ajo onnistuu kuitenkin myös yksin ja kisan voi käydä muita kanssakuskeja vastaan.

Karting-elämys sopii kaikille, aina ensikertalaisesta huippukuskeihin. Mikroauton rattiin voi lähteä oli sitten nuori tai vanha. Karting-elämyksiä löytyy myös lapsille. Lasten karting-autoissa nopeutta on rajoitettu.

Mikä parasta, kartingia päsee ajamaan vuodenajasta riippumatta! Kartingin ajaminen onnistuu niin sisähalleissa kuin myös ulkoradoilla. Talvisin kartingia voi ajaa myös jääradalla. Joten mitä vielä odotat, lähde nauttimaan hauskasta ajoelämyksestä jo tänään!

Karting-elämykset vertailussa

Seuraavasta taulukosta löydät vertailua erilaisista karting-elämyksistä. 

Mitä?

Missä?

Kesto?

Hinta?

Arrive & Drive karting-ajo yhdelle

Helsinki

20 min

Alk. 25 €

Karting-ajo aikuiselle

Vantaa

10 min

Alk. 20 €

Karting-ajo lapselle

Vantaa

10 min

Alk. 15 €

Arrive & Drive karting-ajo yhdelle

Helsinki

10 min

Alk. 14 €

Mikroautoilukisa yhdelle

Imatra

Riippuu osallistujien määrästä

Alk. 60 €

Kartingia porukalla

Vantaa

30 min

Alk. 400 €

Icekarting kahdelle

Levi

60 min

Alk. 130 €

Yksityinen icekartingkisa kuudelle

Levi

90 min

Alk. 510 €

Crosskarting neljälle

Lammi

60 min

Alk. 360 €

Crosskarting kuudelle

Lammi

60 min

Alk. 540 €


Mikä näistä karting-elämyksistä on sinun valintasi?

Kirjoittaja: Essi

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Ajoelämykset vertailussa: Ferrari vai Lamborghini? Vertailu eri elämyspaketeista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti